Veikkausvihjeet toimivat kullanarvoisena työkaluna, kun tarkoituksena on hankkia lisää tietoa jostain tietystä urheilusarjasta. Vihjeiden kautta otteluihin saa ammattilaisen tarjoaman näkökulman, jonka avulla otteluita voi jatkossa arvioida uuden näkemyksen kautta. Hyviä pointteja sisältävät veikkausvihjeet kannattaa siis ottaa haltuun, vaikka niitä ei haluaisikaan suoraan kopioida pelikupongille.
Pelivihjeet.org tarjoaa parhaat veikkausvihjeet, jotka on kirjoitettu aina positiivisen odotusarvon perusteella. Meille on äärimmäisen tärkeää, että pystymme tarjoamaan lukijoillemme oikeasti hyviä vedonlyöntivihjeitä. Löydät meiltä myös laadukkaat Vakio 1 vihjeet, jotka kirjoitetaan ammattilaisten toimesta.
Internet on täynnä huonoja vihjeitä, joita kirjoitetaan ainoastaan klikkien perässä, mutta tämä ei kuulu meidän toimintamalliimme. Meidän ainoa tarkoituksemme on harrastaa voitollista vedonlyöntiä, ja mahdollisesti myös opettaa lukijoitamme käsittämään, että mitkä asiat muodostavat eroja juuri voitollisen, sekä tappiollisen vedonlyönnin välillä.
VEIKKAUSVIHJEET LAJIIN KUIN LAJIIN
Olemme pitkäjänteisen työn tuloksena onnistuneet haalimaan loistavan vihjetiimin, joka pitää sisällään vedonlyöntikokemusta useiden eri huippusarjojen parista. Tiukan rekrytointiseulan läpäisseet vihjaajamme ovat kaikki omilla tahoillaan voitollisia vedonlyöjiä, joten lajitietämyksen lisäksi hallussa on myös vedonlyöntiin pätevät lainalaisuudet.
Pyrimme jatkuvasti laajentamaan lajikattaustamme, mutta emme halua tehdä sitä kuitenkaan vihjeiden laadun kustannuksella. Laadukkuus menee meillä määrän edelle, jonka takia emme ehkä komeile vihjemäärien suhteen listojen kärjessä, mutta voit takuuvarmasti luottaa siihen, että jokainen vihje on laadukkaasti tehty pelivihje.
Tällä hetkellä kirjoitamme veikkausvihjeitä jalkapalloon, jääkiekkoon, tennikseen, koripalloon, elektroniseen urheiluun, sekä epäsäännöllisesti myös muihin, hieman pienempiin sarjoihin. Pelivihjeiden lisäksi meiltä löytyy myös turnausennakoita, joten kannattaa tehdä pikavisiitti Pelivihjeet.org -sivustolle, kun esimerkiksi tenniksen Grand Slam -turnaus alkaa kolkuttelemaan ovella.
Sivustoa kannattaa toki pitää muutenkin ahkerasti silmällä, sillä jokaiselle päivälle löytyy vedonlyöntivihjeitä. Mikäli oma aivoriihesi käy jonain päivänä liian hitaalla, voit käydä lukemassa sen päivän peleihin kirjoitetut veikkausvihjeet, ja hakea inspiraatiota sitä kautta. Muutaman minuutin lukuajalla saat täydellisen kuvan siitä, että miksi kyseinen pelivalinta on vihjaajamme mielestä kannattava. Parhaat kertoimet tarjoavat tietenkin laadukkaat vedonlyöntisivut, jotka tarjoavat korkeiden kertoimien lisäksi monipuolisesti kohteita.
Jokainen vihje on ammattilaisen kirjoittama
Meillä laatu menee siis määrän edelle. Tämän takia emme myöskään harrasta multitaskausta, vaan jokainen pelivihje kirjoitetaan lajia, tai sarjaa seuraavan ihmisen toimesta. Esimerkiksi jalkapallon maajoukkuetauon aikaan jalkapallovihjaajamme eivät hyppää hetkeksi jääkiekon pariin, sillä tämä vaikuttaisi suuresti kirjoitettavien vihjeiden laatuun.
Vedonlyöntivihjeiden laadukas perustelu on erittäin tärkeää, jotta lukijan ei tarvitsisi ostaa sikaa säkissä, tai luottaa vihjaajaan summanmutikassa. Haluamme pitää myös perusteluissa korkean laadun, joka vaatii sitä, että perustelut kirjoitetaan osaavan henkilön toimesta. Perustelut eivät myöskään saa olla liian pitkiä, sillä jokaisen aika on arvokasta, eikä kukaan jaksa lukea yksittäisiä veikkausvihjeitä kymmeniä minuutteja.
Tietyn sanamääräikkunan sisään rakennetut perustelut täytyy siis pitää ytimekkäinä, sekä ottelutapahtumaa koskien relevantteina. Emme myöskään halua tarjota perusteluina pelkästään tilastoja, sillä pelkän tilastorivin tuikkaaminen vihjeeseen kadottaa kyseisestä veikkausvihjeestä hyvin nopeasti kaiken uskottavuuden.
Kun perustelut pitävät sisällään pelin sisäisiä nyansseja, kuten pelityylejä ja tiettyjä vastakkainasetteluita, saa lukija automaattisesti semmoisen kuvan, että vihjeen tehnyt henkilö oikeasti tietää kyseisestä sarjasta häntä enemmän. Tällöin pelivalinnan voi myös ottaa pelikupongille mukaan hyvin mielin. Lukijan luottamus on meille tärkeää, joten haluamme myös jatkossa pitää vihjeissämme korkean laadun, ja tämän takia jokainen vihje on ammattilaisen kirjoittama, nyt sekä tulevaisuudessa.
VEIKKAUSVIHJEISTÄ KAIKKI IRTI – NOUDATA NÄITÄ PRINSIIPPEJÄ
Veikkausvihjeet ovat toki hyödynnettävissä monella tapaa, mutta uskaltaisin väittää, että suurin osa lukijoistamme tykkää ottaa pelivalinnat mukaan myös peleihin, joten käydään nopeasti läpi, että miten veikkausvihjeistä saa parhaan mahdollisen tuoton irti.
Panosmallin tarkka seuraaminen
Yksi tärkeimmistä asioista on vihjaajaan luottaminen, jonka vihjeen haluaa pelata. Veikkausvihjeet ovat matematiikkaan perustuvia pelivalintoja, joiden löytämiseksi on käsitelty reilusti erilaista dataa. Todennäköisyyslaskelmat sekä panoskoot eivät siis ole vain päästä heitettyjä numeroita, vaan kaikki perustuu johonkin matemaattiseen kombinaatioon.
Panoskoko määritetään täysin pelattavasta kohteesta löytyvän arvon mukaisesti – mitä suurempi ylikerroin, niin sitä korkeampaa panosta olisi syytä käyttää. Itse itsellesi asettamaa maksimipanosta ei kuitenkaan tulisi koskaan ylittää, ihan puhtaasti riskinhallintaan liittyvistä syistä. Jokainen yksittäinen urheilutapahtuma sisältää valtavasti varianssia, ja voi käytännössä tämän takia päättyä mihin tahansa lopputulokseen. Varsinainen tuotto tehdään vasta pitkän juoksun mitassa, jonka takia panoskoon noudattaminen nousee suureen arvoon.
Yli- sekä alipanostukset ovat varma tapa pudota vihjaajan kyydistä, joten mitä tarkemmin pystyt panosmallia noudattamaan, niin sitä parempi. Yksi suurimmista syistä mennä poikki onkin juuri panoksen kanssa sekoilu. Kuuman runin aikana pelaaja lähtee usein hurjastelemaan panoksen kanssa, vaikka tässä tilanteessa pitäisi käyttäytyä täysin päinvastaisesti, ja pitää pää kylmänä hyvästä tuloksesta huolimatta.
Henkilökohtainen vedonlyöntitilastointi
Toinen tärkeä asia, eli henkilökohtainen vedonlyöntitilastointi on tiukasti kytköksissä ensimmäiseen kohtaan. Henkilökohtaisen tilastoinnin avulla pysyt kärryillä vedoistasi, mutta myös pelikassasi liikkeistä. Pelikassan nousuihin sekä laskuihin olisi syytä adjustoitua, ettei juuri aikaisemmin mainittuja yli- tai alipanostuksia pääsisi tapahtumaan. Kylmän runin aikana pelikassastasi voi kuihtua vaikka 10 prosenttia, joka tietenkin tarkoittaa sitä, että myös panoksia olisi syytä laskea. Sama pätee myös kuumiin jaksoihin, jolloin kasvanut pelikassa voi johtaa rajuihin alipanostuksiin.
Kyseessä ei kuitenkaan ole hirveästi laskutaitoa vaativa asia. Kun sinulla on pelikassasi koko tarkasti tiedossa, voit jakaa sen yksiköihin ala-astetason jakolaskulla. Voit tehdä yksikkökoon määrityksen halutessasi vaikka päivittäin, sillä kyseessä ei oikeasti ole iso rasti. Mikäli pelikassasi laskee päivän aikana vaikka 9 500 eurosta 8 750 euroon, muuttuu myös yhden yksikön arvo 95 eurosta 87,5 euroon, olettaen että yksi yksikkö on yhden prosentin siivu pelikassastasi.
Tämän lisäksi tilastointiin voi säilöä itseään kiinnostavaa dataa, kuten esimerkiksi vanhoja tuloksia. Kauden päätteeksi voi halutessaan tutkia, että mitkä pelimuodot, tai mitkä joukkueet olivat kauden kultakaivoksia, ja mitkä veivät eniten rahaa vedonlyöntiyhtiöiden taskuun. Kaikilta vihjaajiltamme löytyy tarkka, henkilökohtainen vedonlyöntiseuranta, mutta siltä varalta, että missaat joskus vihjeen tai pari, niin olisi enemmän kuin suotavaa, että pidät myös itse kirjaa pelihistoriastasi.
Kertoimien kilpailutus
Markkinoilla toimii hurjasti eri vedonlyöntiyhtiöitä, jotka kaikki tarjoavat hieman toisistaan eriäviä kertoimia. Korkea palautusprosentti ei siis läheskään aina takaa markkinatoppia, joten pelkästään yhden peliyhtiön varaan ei kannata turvautua kuin pakon edessä.
Markkinatopin pelaaminen nostaa pitkässä juoksussa aivan valtavasti voittomahdollisuuksiasi, sillä vedonlyöntiyhtiöt ovat niin hyviä, että niiltä kannattaa nyhtää jokainen tarjolla oleva marginaali. Kertoimien kilpailuttaminen voikin olla juuri se vedenjakaja, joka määrittelee sen, että oletko voitollinen, vai tappiollinen vedonlyöjä. Yhdenkin prosenttiyksikön suuruisilla eroilla saadaan pitkän kauden mitassa valtavia eroja pelaajan palautusprosenttiin.
Nykyään on tarjolla vielä useita, ilmaisia kerroinvertailupalveluita, joista tarkastat minkä tahansa kohteen kertoimet erittäin kätevästi. Näet samalla silmäyksellä myös kohteen kerroinhistorian, joten pääset katsomaan, että lyötkö vetosi nousevaan vai laskevaan kertoimeen. Mikäli sinulla on siis vielä pääsy useille eri vedonlyöntiyhtiöille, etkä ole saanut pelaamista rajoittavia panosrajoituksia, niin suosittelen erittäin vahvasti, että kilpailutat jokaisen pelaamasi kertoimen.
Vedonlyönnin lainalaisuudet – huonot jaksot kuuluvat tähän harrastukseen
Viimeinen mainittavan arvoinen asia ei varsinaisesti ole mikään sääntö, mutta yleinen muistutus siitä, että minkälainen harrastus vedonlyönti on. Veikkausvihjeet eivät nimittäin tarjoa mitään oikotietä onneen, vaikka voimmekin ylpeydellä sanoa, että pitkässä juoksussa veikkausvihjeet ovat meidän osaltamme voitollisia. Jokainen vedonlyöjä käy varmuudella läpi useita tappio- sekä voittoputkia, taitotasoon katsomatta. Kokonaisen kaudenkin veikkausvihjeet voivat joskus olla tappiollisia, varsinkin sarjoissa, joissa otteluita on lähtökohtaisesti kovin vähän. Tästä hyvä esimerkki on valtavan suosittu NFL, jossa jokainen joukkue pelaa vain 16 runkosarjaottelua.
Vedonlyönnissä on siis äärimmäisen tärkeää pitää pää kylmänä, ettei tule niin kutsuttuja ”tilttejä”, joka tarkoittaa sitä, että pelaaja lähtee vihapäissään läimimään älyttömän suuria panostuksia, ja unohtaa kassanhallinnan täysin. Voitollinen vedonlyönti vaatii pitkäjänteistä työtä, eikä rikastumaan todellakaan pääse nopeasti.
VEIKKAUSVIHJEET TARJOAVAT MYÖS MAHDOLLISUUDEN OPPIA
Kun veikkausvihjeet ja niiden suoraan peesaaminen on käyty läpi, voidaan nostaa esille myös pelivihjeiden toinen käyttötapa. Ammattilaisten kirjoittamia vedonlyöntivihjeitä ei siis ole mikään pakko peesata suoraan, vaan niitä voi lukea läpi myös oppimismielessä. Kattava perustelupaketti tarjoaa varmasti ainakin jotain uusia näkökulmia miettimiisi otteluihin, jonka jälkeen voit halutessasi pohtia uudestaan, että onko kyseinen kohde varmasti pelaamisen arvoinen.
Toinen kullanarvoinen asia, jonka pyrimme sisällyttämään jokaiseen vihjeeseen, on merkittävät kokoonpanotiedot. Varsinkin pienempiin sarjoihin kokoonpanouutisia voi olla vaikea löytää itsenäisesti, jolloin pelipäätöksen saattaa joutua tekemään täysin sokkona. Mikäli et siis ole varma esimerkiksi jonkun supertähden pelaamisesta, voit aina katsoa sivuiltamme, että tarjoammeko sattumoisin pelivihjettä kyseiseen otteluun. Vihjaajamme on taatusti ottanut kaikki lopputulokseen vaikuttavat seikat huomioon, joten tätä kautta saat varmasti tietoosi myös radikaalit kokoonpanouutiset.
Kiinnostuksen herättäminen ennalta tuntemattomaan sarjaan?
Oppimisen kanssa kyseessä voi olla myös sarja, josta sinulla ei ole harmainta aavistustakaan. Allekirjoittaneen kohdalla se on esimerkiksi elektroninen urheilu, josta tuli kyllä opittua paljon asioita vihjeitä lukemalla, kun maailmantilanteen takia kaikki muu urheilu oli paussilla.
Jos olet siis iskenyt silmäsi täysin uuteen urheilulajiin, niin veikkausvihjeet tarjoavat loistavan mahdollisuuden kasvattaa lajikohtaista tietopankkia. Oli laji sitten mikä tahansa, niin perustelujen laatu ei muutu mihinkään, vaan jokaiseen lajiin kirjoitetaan erittäin kattavat, sekä asianmukaiset perustelut. Veikkausvihjeet siis todellakin tarjoavat monta käyttötarkoitusta, ja se, että miten haluat niitä hyödyntää, on täysin sinusta kiinni.
USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET
Veikkausvihjeet kirjoitetaan aina vedonlyöntiammattilaisten toimesta, jotka ovat erikoistuneet juuri siihen sarjaan, mihin he myös vihjeitä kirjoittavat. Vihjeiden kirjoittajilta löytyy siis vankka tieto kyseisestä lajista, jonka lisäksi myös vedonlyönnin lainalaisuudet ovat hyvin hallussa.
Mikäli haluat siis lukea laadukkaita, ammattilaisten kirjoittamia veikkausvihjeitä, niin suuntaa osoitteeseen Pelivihjeet.org, ja ota kattava vihjekattauksemme haltuun.
Veikkausvihjeet pitävät sisällään valtavasti eri lajeja. Tunnetuimpina voisi nostaa esille esimerkiksi jalkapallon, jääkiekon, koripallon, tenniksen sekä elektronisen urheilun. Jokainen laji pitää sisällään vielä useita eri sarjoja, jonka lisäksi elektronisen urheilun alakategorioista löytyy useita eri pelejä.
Voit tutustua tarkemmin laji- sekä sarjakattaukseen osoitteessa Pelivihjeet.org, josta löydät kaikki veikkausvihjeet saman katon alta. Jos mielenkiintosi heräsi, niin tee ihmeessä pikavisiitti yllä mainittuun osoitteeseen!
Parhaat veikkausvihjeet ovat tunnistettavissa hyvistä perusteluista. Perusteluja lukemalla selviää hyvin nopeasti, että seuraako vihjeen kirjoittanut vihjaaja oikeasti vihjaamaansa sarjaa, vai onko kyseessä vain tilastopalveluvisiitin avulla kirjoitettu pelivihje.
Tämän lisäksi parhaat veikkausvihjeet sisältävät valmiin paketin. Tarjolla on aina markkinoiden korkein kerroin, eikä yhteistyösivustolle vihjattu pelivalinta, jonka lisäksi vihjeestä löytyy toki myös vihjaajan panossuositus. Kannattaa olla tarkkana, että mitä vihjeitä pelaa, sillä markkinoilta löytyy runsaasti huonoja vedonlyöntivihjeitä.
Parhaat veikkausvihjeet löydät osoitteesta Pelivihjeet.org. Kaikki veikkausvihjeet ovat ammattilaisten toimesta kirjoitettuja, joten jokainen vihje sisältää myös laatutakuun.
Pelaamme totta kai kaikki veikkausvihjeet myös itse, sillä emme halua jäädä paitsi vihjaajiemme herkullisista pelivalinnoista. Jos haluat pelata positiivisen odotusarvon kohteita, tai oppia muuten vain vedonlyönnistä lisää, niin kannattaa ottaa sivustomme haltuun!