Pitkäveto on yksi osa Veikkauksen monipuolista urheiluvedonlyöntitarjontaa. Pitkäveto on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa suomalaisten urheilufanien sydämestä yhdessä Monivedon, Tulosvedon sekä Vakion kanssa. Pitkävedon pelaaminen on kasvanut teknologian kehityksen kanssa käsi kädessä viime vuosikymmenien aikana, mutta tästä huolimatta Veikkauksen tarjoamat palvelut eivät yllä aivan kansainvälisien peliyhtiöiden tasolle. Tänä päivänä laadukkaat nettikasinot tarjoavat pelaajille nimittäin todella kokonaisvaltaisen pelikokemuksen.
Pitkävetovihjeet voikin olla järkevämpää pelata jollakin ulkomaalaisella palveluntarjoajalla, sillä urheiluvedonlyöntikokemuksesta saa lähtökohtaisesti enemmän irti sitä kautta.
PITKÄVETOVIHJEET KANSAINVÄLISILLÄ PELIYHTIÖILLÄ
Kuten edellisessä kappaleessa alustimme, on urheiluvedonlyönnin harjoittaminen kansainvälisillä peliyhtiöillä pitkässä juoksussa kannattavampaa, kuin kotimaisella Veikkauksella. Veikkausvihjeet voi toki pelata myös Veikkauksella, mutta jos olet vedonlyönnin kanssa yhtään enemmän tosissaan, niin kannattaa uskaltautua hyppäämään ulkomaalaisten peliyhtiöiden kelkkaan.
Parempi palautusprosentti
Yksi tärkeimmistä osa-alueista, millä Veikkaus häviää ulkomaalaisille vedonlyöntiyhtiöille, on sen tarjoama palautusprosentti. Pelikohteisiin tarjotut palautusprosentit ovat välillä ihan koomisella tasolla, kun vertaa niitä kansainvälisien peliyhtiöiden palautusprosentteihin. Veikkaus myös tarjoilee ani harvoin markkinatoppeja, joten myöskään sitä kautta ei pysty hakemaan lisäarvoa.
Pitkävetovihjeet sisältävät aina markkinoiden korkeimman kertoimen, joten et varmasti halua jäädä paitsi ylimääräisestä tuotosta. Pelikohteet vihjataan sille sivustolle, mikä tarjoaa vihjeen kirjoitushetkellä markkinatopin. Emme vihjaa pelejä siis yhteystyökumppaneillemme, kuten monet muut vedonlyöntiaiheiset sivustot saattavat tehdä. Pitkävetovihjeitä lukemalla ja kertoimia vertailemalla huomaa nopeasti, että kuinka paljon rahaa pelaaja jättäisi lunastamatta, jos pelaisi kaikki vihjaamamme kohteet Veikkauksen kertoimilla.
Suurempi kohdevalikoima
Kertoimien lisäksi myös kohdevalikoimissa on valtavia eroja. Yksi tärkeimmistä kohdemuodoista, eli aasialaiset tasoitusvedot loistavat Veikkauksella ainoastaan poissaolollaan. Aasialaisten tasoitusvetojen ansiosta ottelusta voi tehdä vedonlyöntikertoimien mukaan mahdollisimman tasaisen, joten niiden puuttuminen jättää luonnollisestikin huiman railon vedonlyöntikokemukseen. Aasialaisia tasoitusvetoja voi toki myös tehdä itsenäisesti muutamaa kohdetta yhdistämällä, mutta pitkässä juoksussa niiden löytyminen helpottaisi vedonlyöntiä kyllä paljon.
Aasialaiset tasoitusvedot ovat vain yksi esimerkki lukuisista eri kohdetyypeistä, mitä ei Veikkaukselta löydy. Pelivihjeet.org pitkävetovihjeet kirjoitetaan aina positiivisen odotusarvon pohjalta, jonka takia kohteiksi voi löytyä hieman erikoisempiakin pelivalintoja. Mikäli haluat siis varmistua siitä, että pystyt pelaamaan kaikki pitkävetovihjeet parhailla mahdollisilla kertoimilla, niin suosittelemme vahvasti, että avaat pelitilin kansainväliselle peliyhtiölle.
Sujuvampi käyttökokemus
Tämä kohta koskee varsinkin livevedonlyönnin ystäviä. Vaikka Veikkaus yrittää parhaansa mukaan kehittää palveluitaan, on se joissain osa-alueissa jämähtänyt täysin viime vuosituhannelle. Paras esimerkki tästä on varmaankin sivuston heikko liveveto-osio, joka ei tarjoa missään muodossa sujuvaa vedonlyöntikokemusta.
Tökkivän käyttöjärjestelmän lisäksi myös kohdevalikoima on harvinaisen heikkoa. Livevetoon päätyy vain minimaalinen osa päivän pelikohteista. Livevedon suhteen ei siis kannata missään nimessä turvautua Veikkauksen palveluihin.
Parhaat vedonlyöntibonukset
Listauksemme viimeinen asia on tietenkin vedonlyöntibonukset. Näitä herkullisia etutarjouksia Veikkaus ei tarjoa lainkaan, joten jos mieli tekee pelata peliyhtiön piikkiin, on syytä osoitteeksi ottaa kansainvälisillä pelimarkkinoilla toimiva vedonlyöntiyhtiö.
Tervetuliaistarjouksien lisäksi vedonlyöntiyhtiöt pitävät huolen myös siitä, että pelaaja viihtyy sivustolla myös läpi pitkän asiakkuussuhteen. Pieniä, sekä välillä myös suurempiakin etuja tarjotaan jatkuvalla syötöllä, jotta pelaaja pysyisi peliyhtiöön asiakkaana mahdollisimman pitkään. Tähän päälle voidaan laskea lukuisat kampanjat, jotka tarjoilevat uskollisille pelaajille etuja niin vedonlyöntibonuksien, kuin esimerkiksi tuotepalkintojenkin muodosta.
Mikäli haluat tutustua vedonlyöntibonuksiin tarkemmin, voit suunnata Pelivihjeet.org -sivustolle, josta löydät kymmeniä erilaisia vedonlyöntibonuksia. Bonustyyppejä on useita erilaisia, jonka lisäksi bonustarjoukset sopivat taatusti jokaisen pelaajan kukkarolle, sillä bonusrahasummat vaihtelevat erittäin laajalla skaalalla. Jos siis kiinnostaa joskus vedonlyöntiyhtiön piikkiin pelaaminen, niin ei muuta kuin kipin kapin tilejä availemaan.
PITKÄVETOVIHJEET VEIKKAUKSELLA
Vaikka Veikkausta ei millään mittarilla voi laskea hyväksi vedonlyöntiyhtiöksi, ymmärrämme tästä huolimatta, että miksi yhtiö nauttii valtavaa suosiota. Suurin asia monelle on varmasti suomalaisuus, sekä se turvallisuuden tunne, jonka pelaaja saa, kun pääsee pelaamaan täysin suomalaisella vedonlyöntiyhtiöllä. Useat saattavat vierastaa myös dokumenttien lähettämistä, sillä siinä täytyy siirtää internetin välityksellä erittäin arkaluontoista materiaalia.
Turvallisuuden ja kotimaisuuden lisäksi Veikkaus tarjoaa panosrajoittamatonta pelaamista tiettyyn pisteeseen asti. Toki valtavaa pelivaihtoa keräävät kohteet menevät jossain vaiheessa säppiin, mutta muulla tavalla pelaajia ei ainakaan tällä hetkellä rajoiteta. Mikäli jokin herkullinen kerroin sattuu siis löytymään Veikkaukselta, niin aina voi mennä kioskille pelaamaan kyseistä kohdetta isolla panoksella. Isommilla panoksilla pelaavilla pelaajilla on lisäksi usein panosrajoituksia kansainvälisille peliyhtiöille, joten tätäkin kautta voi saada etua Veikkauksen ominaisuudesta, joka tarjoaa täysin tunnistautumisvapaata pelaamista.
Summa summarum – pitkävetovihjeet voi usein pelata myös Veikkauksella, mutta täyden hyödyn irti saamiseksi kansainvälinen peliyhtiö voi välillä olla parempi vaihtoehto. Kysy siis itseltäsi, että harrastatko täysin mukavuudenhaluista hupipelaamista, vai haluaisitko kenties nostaa vedonlyöntimenestyksesi seuraavalle tasolle?
PARHAAT PITKÄVETOVIHJEET
Pelivihjeet.org -sivusto on vedonlyöntiin erikoistunut sivusto, jonka tavoitteena on tarjota internetin parhaat pitkävetovihjeet. Tähän mennessä olemme mielestämme onnistuneet tässä erittäin mallikkaasti, sillä vihjetiimimme on pullollaan eri lajien asiantuntijoita, eikä niin sanottuja multitaskaajia tarvita.
Parhaat pitkävetovihjeet sisältävät kattavat perustelut, jotka ovat kuitenkin muutakin kuin vain tilastoista kasattua liibalaabaa. Pelin ymmärtäminen ja sen analysointi on iso osa vedonlyöntiä, joten vihjeitä ei missään nimessä voi kirjoittaa pelkästään tilastojen perusteella. Tilastoista saa toki mukavasti tukea, ja varsinkin erilaiset edistyneet tilastot ovat muodostuneet erittäin hyödyllisiksi.
Perustelupaketin lisäksi vihjaajan vastuulla on etsiä vihjeeseen markkinoiden korkein kerroin, sillä me emme vihjaa pelikohteita yhteistyöpeliyhtiöillemme. Mikä tahansa luotettava peliyhtiö sattuukaan kirjotushetkellä markkinatoppia tarjoamaan, niin sille yhtiölle me myös vihjeen vihjaamme. Kerroin esitellään totta kai tarkan panossuosituksen kera, ettei lukijan tarvitsisi itse miettiä, että kuinka paljon pelivalintaan uskaltaa roposia sijoittaa.
Kun mietitään loistavan vedonlyöntivihjeen elementtejä, niin pystymme mielestämme vetämään raksin jokaisen boksin yli. Parannettavaa toki aina löytyy, mutta tällä hetkellä vilpittömästi koemme, että löydät parhaat vedonlyöntivihjeet osoitteesta Pelivihjeet.org.
ILMAISET PITKÄVETOVIHJEET
Toinen tärkeä vihjeisiin liittyvä asia on laadukkuuden lisäksi ilmaisuus. Jokaisella lukijallamme on tasavertainen pääsy kaikkiin pitkävetovihjeisiin, ilman huolta siitä, että joutuisi laittamaan kättä taskuun. Emme myöskään tarjoa minkäänlaisia VIP-vihjepaketteja, joten ne ilmaiset pitkävetovihjeet, jotka sivustoltamme löydät, ovat niitä parhaita mahdollisia vihjeitä, joihin me myös eniten panostamme.
Emme myöskään koe, että maksumuuripolitiikka tulisi kuulumaan toimintaamme myöskään jatkossa. Jos nautit siis vedonlyöntivihjeistämme, ja niiden lukemisesta on tullut osa vedonlyöntirutiiniasi, niin voit olla täysin huoletta, sillä pääset lukemaan niitä myös jatkossa.
Ilmaiset pitkävetovihjeet eivät myöskään sido sinua mihinkään, joten voit halutessasi lukea pelivihjeet vain mielenkiinnosta läpi, eikä sinun tarvitse huolehtia siitä, että riittääkö vihjeen mahdollinen voitto kattamaan maksamasi palvelumaksun. Saat siis ihan itse päättää, että kuinka haluat ilmaiset vetovihjeet hyödyntää.
PITKÄVETOVIHJEET AMMATTILAISTEN KYNÄSTÄ
Parhaat pitkävetovihjeet ovat meille kunnia-asia. Emme halua useiden muiden sivustojen tapaan lähteä mukaan pelkästään tilastopohjaisiin vihjeisiin, sillä koemme, että ne eivät loppupeleissä tarjoa lukijoillemme mitään. Jaamme kaikki yhdessä intohimon vedonlyöntiin, ja haluamme levittää lajitietoisuuttamme myös lukijoidemme pelikupongeille.
Pelkän peesaamisen lisäksi vihjeitä voi siis lukea täysin oppimismielessä. Vanha sananlasku ”jos ostat miehelle kalaa, hänellä on kerran ruokaa, mutta jos opetat häntä kalastamaan, niin hänellä on aina ruokaa”, pätee siis tietyllä tapaa myös meidän toimintamalliimme. Pitkävetovihjeet tarjoavat loistavan mahdollisuus oppia lisää sinua kiinnostavasta urheilusarjasta, ja ehkä jokin päivä onnistut myös itsenäisesti tämän kyseisen urheilusarjan masteroimaan – tai jopa päädyt kirjoittamaan siitä vihjeitä, sinua kokemattomammille vedonlyöjille.
Jokainen laji omaa omat tietäjänsä – pitkävetovihjeet aina rautaisilta ammattilaisilta
Edellinen kappale vie meidät loistavalla aasinsillalla tiimimme runsaslukuisuuteen. Hyvät ja relevantit perustelut nimittäin vaativat sen, että pitkävetovihjeet kirjoitetaan oikeasti niiden henkilöiden toimesta, ketkä lajista mahdollisimman paljon tietävät. Jos vihjeen rustaa henkilö, joka saa peli-idean nopean LiveTulokset -visiitin jälkeen, niin voiko sitä oikeasti edes pelivihjeeksi kutsua?
Vihje on nimittäin helppo pommittaa täyteen erilaisia tilastoja, sekä muita, täysin ympäripyöreitä asioita, joista lukija ei oikeasti opi mitään. Jokainen osaa itse avata haluamansa tulospalvelun ja valita kohteita pelikupongilleen, mutta jos voitollinen vedonlyönti olisi oikeasti noin helppoa, tulisivat kaikki vedonlyöntiyhtiöt menemään hyvin nopeasti konkurssiin. Sille on syynsä, miksi voitollisia pelaajia on vain pienen pieni osa kaikista vedonlyöjistä.
Laatu ennen määrää – tavoitteena voitollinen vedonlyönti
Kaikkien vedonlyöjien absoluuttinen tavoite on tietenkin tienata rahaa. Vaikka olisitkin pesunkestävä hupipelaaja, joka asettaa vetoja vain suosikkijoukkueen menestyksen puolesta, on siinäkin toiminnassa taka-ajatuksena pienen lisätilin tekeminen. Siihen en ota kantaa, että onko kyseinen toiminta kannattavaa, mutta lähtökohtaisesti voidaan uskoa, että jokainen voittaa pelaaja mieluummin voittaa rahaa, kuin häviää sitä.
Pelivihjeet.org tiimeineen ei kuitenkaan kirjoita vihjeitä suosikkijoukkueidensa matseihin, ellei niissä ole tarjolla lisäarvoa. Jos kuulut sivustomme kokeneempaan kävijäkuntaan, niin olet varmasti huomannut, että emme valitse otteluita niiden suosion mukaisesti. Hyvin usein kierroksen epäseksikkäin ottelu pitää sisällään sen pelikohteen, joka tarjoaa puhtaasti parasta vedonlyönnillistä arvoa. Emme lähde siis ase ohimolla kirjoittamaan pelivihjeitä jokaisesta kuumasta kohtaamisesta, vaan perustamme kaikki pitkävetovihjeet puhtaasti positiiviseen odotusarvoon.
Tämä johtaa dominoefektinä myös siihen, että emme todennäköisesti tule koskaan komeilemaan vihjemäärien suhteen markkinoiden kärkenä, mutta sen sijaan voit luottaa siihen, että jokaiseen pelikohteeseen on laskettu osumatodennäköisyys vihjaajan omien kätösien toimesta.
Mikäli voitolliset pitkävetovihjeet kiinnostavat, sekä tykkäät lukea perusteluja myös tilastojen ulkopuolelta, niin ota ihmeessä osoitteeksi Pelivihjeet.org. Et varmasti tule pettymään!
USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET
Pitkävetovihjeet voi pelata mahdollisuuksien mukaan myös Veikkauksella. Kaikkia pelikohteita et kuitenkaan tule välttämättä Veikkauksen kohdevalikoimista löytämään, joten kannattaa avata tili ainakin yhdelle kansainväliselle peliyhtiölle.
Samalla pääset nauttimaan myös korkeammista kertoimista, ja pääset käsiksi myös isompiin voittoihin. Puhumattakaan siitä, että rekisteröinnin yhteydessä voit lunastaa mahtavan vedonlyöntibonuksen, jonka avulla pääset pelaamaan vedonlyöntiyhtiön piikkiin.
Parhaiten pelivihjeiden pelaamiseen soveltuu joku kansainvälinen peliyhtiö. Jokainen peliyhtiö toimii omilla tietyillä vahvuuksillaan, joten kannattaa valita yhtiö tarkasti omien pelipreferenssien mukaisesti.
Ultimaattisen hyödyn saat kuitenkin pelaamalla usealla eri peliyhtiöllä samanaikaisesti, jolloin pystyt kilpailuttamaan jokaisen pelaamasi kertoimen. Tämä nostaa myös tuotto-odotustasi valtavasti, kun kohteita alkaa olemaan pelattuina useita satoja.
Vedonlyönti ei tunne käsitettä ”varma”. Pitkävetovihjeet kirjoitetaan huippu-urheiluun, jossa marginaalit ovat erittäin pieniä ja yksittäinen ottelu voi käytännössä päättyä miten vain.
Pidä siis aina järki mukana pelaamisessa, äläkä panosta yksittäisiin otteluihin liian suurta siivua pelikassastasi. Vedonlyönnin suhteen täytyy olla kärsivällinen, sillä pitkävetovihjeet tarjoavat tuottoa vasta pitkässä juoksussa.